Löysin vihdoinkin ne retrot lastenrattaat joita olen jo pitkään metsästänyt. Maksoi vain 9€
huuto.netistä.
Kangas oli kärsinyt kosteudesta ja kovikkeena käytetty vaneri tai pahvi oli homehtunut. Rungossa oli ruosteläikkiä ja renkaat olivat niin tummuneet ettei olisi heti arvannut metallisiksi. Yhdestä renkaasta puuttui "kuulalaakeri"ja vaunut haisivat muutenkin ihan ummehtuneelle.
Kangas oli ollut sini-harmaa ja yksityiskohdat vaaleanpunaista keinonahkaa.
Käytin vanhaa kangasta kaavana kun leikkasin uudesta kankaasta paloja. Piutkään mietin minkä väristä ja tyyppistä kangasta laittaisin näihin vaunuihin. Kirkkaanpunainen sametti olisi ollut aika herkullinen, mutta ehkä liian huomiota herättävää. :) Joten päädyin tummansiniseen, melkein mustaan, vakosamettiin. Renkaita sain hangata hetken jos tovin, ennen kuin sain ne kirkkaiksi.
Uusi kamerani on näköjään niin hyvä että se kuvaa kaiken pölyn myös. :)
Vaikein osa oli kankaan kiinnittäminen kuomuun. Jouduin ompelemaan sen käsin koska koneella siitä ei olisi tullut yhtään mitään. Kangas kiinnitetään paikoilleen neppareiden avulla rungon putkien ympäri. Juuri niin kuin alla olevassa kuvassa näkyy. Nepparit kävin laitattamassa suutarilla. Maksoi 4€ kappale.