Isoveli on ottanut vauvan tosi hyvin. Raskauden viimeisinä päivinä olin niin väsynyt, että ämummi sai tulla meille auttamaan jotta saisin levättyä ja nukuttua. Lisäksi minulla oli selkä niin kipeä etten pystynyt liikkumaan minnekkään. Sairaalassa olo ajan, poika oli mummin kanssa serkkujen luona päivisin. Joten hänellä on ollut tosi hauskaa, mutta hieman stressaantunut myös.
Joten kun kotiudittiin sairaalasta, ei hän ole oikein ollut oma itsensä. Hän ei katso minua silmiin, eikä kuule tai näe mitä yritän puhua tai tehdä. Lisäksi hän on ruvennut hakkaamaan päätään ja huutaa semmoista "paniikki huutoa". Sitäpaitsi toi pieni ressukka kasvoi muutamassa päivässä niin isoksi. Ei hän nyt noin paljoa painanut viimeviikolla. Ja milloin hän sai näin pitkät jalat?
Viime yönä reppana heräsi taas joka kerta kun vauva itki (tätä tapahtui aika usein, koska tyttö on hieman malttamaton :) ) ja huusi minua ja vauvaa ja oli niin surkeaana. Sääliksi kävi toista yksinään sielä omassa huoneessa, varsinkin kun en itse voinu tmennä sinne halimaan ja lohduttamaan Onneksi on isä olemassa. Melkein 1,5 vuotta on poika nukkunut omassa huoneessa ja yhden vuoden ajan jo nukahtanut hienosti itse yöunille ja päikkäreille.
Makkarissa me taas oltiin mieheni ja vauvan kanssa ja toinen yksinään omassa huoneesa. Kolmelta yöllä sitten päätin että nyt poika saa muutta meidän kanssa makkariin nukkumaan. :) Menin tietysti heti hakemaan hänet meidän viereen nukkumaan. ...Mikä ei tosin ollut se paras idea, koska poika nukkuu tosi levottomasti ja sitäpaitsi kuorsaa. Olisi ehkä kannattanut odottaa seuraavaan aamuun ja siirtä se sänky meidän makkariin myös.
Eli tässä se meidän makkari nyt on, yhtä isoa perhepetiä. :)
Lastenhuoneesta saa tulla leikkihuone. Saa nähdä mitä jännää sinne seuraavaksi keksii.
Published with Blogger-droid v1.7.2
